Täydellisen aamupalan alkeet

Aamupalan sanotaan olevan päivän tärkein ateria. Ei siis ole yhdentekevää mitä aamupalaksi lautasellesi laitat tai pahimmassa tapauksessa jätät laittamatta! Tyhjällä vatsalla ei pitkälle pötkitä, ei edes lounaaseen saakka. Aloita aamu täyttävällä aamupalalla ja huomaat varmasti muutoksia omassa jaksamisessa.

Aivot tarvitsevat ravintoa toimiakseen, joten aamupala on tärkeä muistaa vaikka olisi miten kiire. Hyvä aamupala toimii hyvänä starttina päivälle ja pitää verensokerin tasaisen koko päivän. On tehty tutkimuksia joiden mukaan esimerkiksi koululaiset pärjäsivät paremmin kokeissa syötyään ravitsevan aamupalan, kun taas oppilaat jotka lähtivät tyhjällä vatsalla kouluun pärjäsivät huonommin. Aamupalan tehtävä on auttaa jaksamaan, pysymään energisenä ja vireänä lounaaseen asti. Vaikka meille suomalaisille on pienestä pitäen opetettu, että puuro on tähän paras mahdollinen vaihtoehto, niin valitettavasti puuro yksinään ei täytä riittävästi. Vaikka puuro onkin terveellistä, se saa monen vatsan kurnimaan ennen aikojaan, etenkin jos puuro on keitetty veteen.

Puuroa toki saa ja kannattaakin syödä, mutta aamupalaa on suositeltavaa täydentää esimerkiksi täysjyväleivällä, jonka päälle on laitettu leikkele tai juustoviipale, tomaatti/kurkkusiivuja unohtamatta. Yhtä hyvin puuron kaveriksi sopii myös maito, hedelmä ja kanamuna. Proteiini on myös oleellinen osa aamupalaa, sitä saat helposti pähkinöistä, kanamunista, siemenistä ja maitotuotteista. Pehmeitä rasvoja kannattaa suosia, niitä saat esimerkiksi avokadosta. Ruisleipä avokadolla on hyvä valinta ja lisäksi todella maittava. Muroissa ja mysleissä on yleensä paljon sokeria, suolaa ja rasvaa joten niiden käyttöä kannattaa harkita, tuoteseloste kertoo nopeasti mitä pakkaus pitää sisällään. Aamupalaa kannattaa myös vaihdella ja kokeilla erilaisia yhdistelmiä kuten puuroa marjoilla tai hunajalla, tai puuron tökkiessä kokeilla maustamatonta jogurttia, jonka voi tuunata helposti itselle maittavaksi. Myös smoothie on hyvä vaihtoehto aamulle, siitä saa helposti täyttävän lisäämällä rahkaa, marjoja, hedelmiä, kaurahiutaleita tai kuitulisiä. Kokeile myös kuitupitoista pellavansiemenrouhetta, joka sopii hyvin puuron, jogurtin tai smoothien joukkoon!

Jos tuntuu siltä, ettei ole kovin kova nälkä heti aamusta, pienempi mutta silti terveellinen aamiainen on hyvä vaihtoehto. Kiireinen voi tehdä aamupalan valmiiksi jo edellisenä iltana. Kanamunat voi keittää ja leivätkin voidella valmiiksi niin aamupalan voi nauttia vasta työpaikalla tai vaikka bussissa, tyyli on vapaa.

Muut uutiset

Kuntokompassi on MealMyDayn uusi omistaja

Toiminta on siirtyntyt 15.6.2019 Kuntokompassin käsiin. Kiitämme MealMyDayn taustatiimiä mahtavasta pohjatyöstä.

Lue lisää...

Kadonneen vyötärön metsästys vol 4 starttaa jälleen!

Haluatko sinäkin vyötärösi takaisin? Kuinka vähentää selluliittia? Olisiko mukavaa pudottaa muutama kilo painoa ja voida energisimman normaalia kotiruokaa syöden ja helppoja kotitreenejä tehden?

Lue lisää...

Tarkista syötkö tarpeeksi kasviksia!

Teimme yhteistyössä Iltalehden kanssa jutun kasviksista ja niiden tärkeydestä painonhallintaan sekä tasapainoiseen päivittäiseen ruokavalioon. Luen ammattilaisten vinkit!

Lue lisää...

Meal My Day mukana netin parhaat sivustot 2016 -kilpailussa!

Anna meille äänesi ja voita uskomaton personal trainer -valmennus 3 kuukaudeksi!

Lue lisää...

Meal My Day Goexpo -messuilla

​Tule tapaamaan meitä GoExpo -messuille Meal My Day & Sportyplanner Vuoden liikuntatuote 2015 yhteisosastolla – 6h150, vierekkäisillä paikoilla 11 ja 12.

Lue lisää...

Copyright Meal My Day 2025